Kaksi tai kolme päivää vuodessa sataa (card 87 kehottaa juhlimaan); muutamana muuna *calima*-pöly keltaa ilman tai pilvet kyykistyvät lomakohteesi päälle. Saaren vastaus on syvä varamiehistö. Manrique-kierros muuttuu sisätaiteeksi: Jameos del Agua, säätiö hänen laavatalossaan, Casa-Museo Haríassa, Jardín de Cactus. Linnat pitävät sisällään museoita (merirosvoutta Teguisen linnassa, nykytaidetta ja lounasta San Josén linnassa, historiaa San Gabrielissa). *Bodegat* kaatavat *malvasíaa* säästä riippumatta (card 68); Teguise ja Arrecife palkitsevat kuljeskelun (cards 81, 75); Cueva de los Verdes ei välitä siitä mitä taivas tekee. Ja muista mikroilmastopako: harmaa Costa Teguisessa tarkoittaa usein aurinkoa Playa Blancassa — kaksikymmentä minuuttia etelään. Saarella ei ole huonoja päiviä. Vain päiviä joille ei ole vielä annettu tehtävää.
Määritellään hätätilanne rehellisesti: Lanzaroten ”huono sää” menisi puolessa Euroopasta kunnon kesäpäivästä. Mutta lomat pyörivät odotuksilla, ja aamu itsepäistä pilveä (*panza de burron* pieni paikallinen serkku), *caliman* maitomainen hohde tai vuotuinen sade voi saada rantasuunnitelman horjumaan. Siksi tämä kortti — saaren sisätila- ja kaikensään ohjelmisto, järjesteltynä käyttöönottoa varten.
Manrique-kierros on plan B:n kuninkaallisuutta, koska saaren suurin taiteilija rakensi käytännössä juuri tätä varten: hänen tilansa ovat yhtä lailla sisätilaa kuin maisemaa. Jameos del Agua — romahtanut laavatunneli muutettuna konserttisaliksi, altaaksi ja sokeiden rapujen luolaksi (niiden kortti on sarjan avausnumero) — on kiistatta parempi draamapilven kuin kesähelteen alla. Fundación César Manrique Tahíchessa, hänen viiden laavakuplan sisään rakennettu talonsa, on kokonaan sisätilakokemus; Casa-Museo Haríassa (card 80) lisää intiimin loppuluvun; ja Guatizan Jardín de Cactus sietää mitä tahansa taivasta ja valokuvautuu parhaiten kirkkaassa pilvipoudassa. Tee kaksi tai kolme ja lounas väliin, niin olet viettänyt minkä tahansa maan mittapuulla loistavan päivän, ilman aurinkoa.
Historia täyttää toisen hyllyn. Castillo de Santa Bárbaran merirosvomuseo Teguisen yläpuolella (card 81) sopii yhteen vanhankaupungin kuljeskelun ja pitkien kahvipysähdysten kanssa; Arrecife (card 75) tarjoaa San Josén nykytaiteen museon — ja sen alla saaren parhaan sadepäivälounaan —, San Gabrielin historiasalit, kirkon, kauppahallin ja ostoskadut; Teguise lisää timple-palatsin (card 70). Cueva de los Verdes esittää maanalaisen teatterinsa samanlaisena kaikilla säillä, ja viinialue muuttaa harmaan iltapäivän parhaaksi versiokseen: kellarikierroksia, maisteluja, viiniköynnösmuseo vanhoissa taloissa — tynnyrit eivät tarvitse sinistä taivasta (card 68, määrätyn kuljettajan tai viinireitin bussien kanssa).
Meteorologinen jujutsu on kuitenkin paikallinen mestarisiirto: tämä saari tekee mikroilmastoja (ikuisen kevään ja pasaatituulten kortit selittävät koneiston). Tavallinen harmaan päivän kuvio — pilvi naulattuna pohjoista ja itää vasten — jättää eteläisen suojanpuolen usein kimaltelemaan: jos Costa Teguise tai Arrecife herää tylsänä, tarkista verkkokamerat tai vain aja; Playa Blanca ja Papagayo (card 79) ovat usein eri sääkunnassa kahdenkymmenen minuutin päässä. *Calima*-päivät kääntävät neuvon nurin — pöly on kaikkialla, joten valitse sisätilat ja lyhyet rannikkokävelyt (maitomainen valo on oudon hyvää valokuvaukselle ja surkeaa panoraamoille), juo vettä ja anna näyttävän *calima*-auringonlaskun (card 84:n tähdellä merkitty lisäys) sulkea esityksen.
Ja pidä yksi totuus takataskussa: jotkin saaren hienoimmista hetkistä ovat pukeutuneet harmaaseen. Timanfaya kiitävien pilvien alla näyttää kunnolla apokalyptiseltä; Famaran jyrkänne sumu harjalleen takertuneena muuttuu Skotlanniksi laavan päällä; pehmeässä valossa tyhjät rannat kuuluvat kävelijöille ja valokuvaajille. Vierailijat jotka valittavat pilvisestä päivästä ja ne jotka puhuvat siitä vuosikausia näkivät saman taivaan. Ero oli suunnitelmassa — ja nyt sinulla on sellainen.