Jokainen suuri purkaus jättää jälkeensä laavaa — ja legendoja. 1700-luvun kuudesta tulen vuodesta Lanzarote sai kaksi, jotka elävät yhä. Toinen kertoo paholaisesta joka tanssi liekkien keskellä: vuosisatoja myöhemmin César Manrique piirsi sen kolmikärkineen ja teki siitä Timanfayan virallisen symbolin — sen pikkupiruversion jota kannat nykyään t-paidassasi. Toinen kertoo Virgen de los Doloresista: kerrotaan, että kun laava eteni kohti Mancha Blancaa, kyläläiset lähtivät sitä vastaan Neitsyen kuvan kanssa, ja tulijoki pysähtyi. Joka vuosi 15. syyskuuta puoli saarta kävelee pyhiinvaelluksena hänen kappelilleen täyttääkseen lupauksen. Myytti tai ihme, se on Lanzaroten rakastetuin juhla.
Kuvittele olevasi 1700-luvun maanviljelijä. Sanaa "magma" ei ole olemassa, kukaan ei ole puhunut sinulle mannerlaatoista, ja eräänä yönä maa aukeaa kahden peninkulman päässä kotoasi: tulipatsaita, maanalaista ukkosta, punainen hehku joka ei sammu vuosiin. Mikä selitys siihen voisi sopia? Monelle ajan saarelaiselle se saattoi olla vain paholaisen työtä. Tarinat kulkivat suusta suuhun: hahmoja tanssimassa liekeissä, pahuus kurkistamassa tulivuoren kidoista. Pelko tarvitsi kasvot, ja se sai ne.
Poikkeuksellista on se, mitä noille kasvoille tapahtui kaksi vuosisataa myöhemmin. Kun Timanfayan kansallispuisto perustettiin, César Manrique — joka muutti taiteeksi kaiken mihin koski — suunnitteli sen tunnuksen: veitikkamaisen rautaisen pikkupirun, jolla on sarvet, häntä ja kolmikärki, pikemminkin sympaattisen kuin pelottavan. Se oli kulttuurinen judoheitto: hän otti esi-isiensä kauhun symbolin ja muunsi sen saaren rakastetuimmaksi maskotiksi. Nykyään "Timanfayan paholainen" ottaa vieraat vastaan puiston portilla, pyörii tuuliviirinä El Diablo -ravintolan katolla ja matkaa ympäri maailmaa t-paidoissa ja magneeteissa. Harva saari on tehnyt sovinnon pelkonsa kanssa näin tyylikkäästi.
Toisella legendalla on kappeli, päivämäärä ja väkijoukko. Kerrotaan, että kun laavavirrat etenivät kohti Mancha Blancan kylää, asukkaat — maallisten keinojen loputtua — kantoivat ulos Virgen de los Doloresin kuvan ja marssivat kohti laavarintamaa uskaltautuen sen eteen rukouksella. Tulijoki, kertoo perimätieto, pysähtyi siihen paikkaan. Vastineeksi kylä lupasi rakentaa hänelle kappelin, lupaus jonka täyttäminen viivästyi — legenda lisää, että Neitsyt itse muistutti siitä merkein — ja joka on nykyään Ermita de los Doloresin pyhäkkö Tinajossa. Tulivuorten Neitsyt on siitä lähtien ollut saaren hengellinen suojelija.
Ja tässä tulee se kaunis osuus: lupausta maksetaan yhä. Joka vuosi 15. syyskuuta koko saari kulkee pyhiinvaelluksena kohti Mancha Blancaa — jalan kaikista kylistä, moni kansallispuvussa, koristellut kärryt, timplet ja ruokakorit mukana. Romería de los Dolores on Lanzaroten suuri juhla: osaksi kulkue, osaksi kansanmaraton, osaksi tanssit. Jos matkasi osuu sille kohdalle, liity kulkueeseen mistä tahansa pohjoisen kylästä: kävellä yöllä satojen ihmisten joukossa kohti valaistua kappelia, tulivuorten musta profiili taustalla, on ymmärtää yhdellä iskulla, miten tämä saari muutti pelon juhlaksi.
Geologiaa aivoille, legendoja sielulle. Täällä kukaan ei pakota sinua valitsemaan.