Katso karttaa ja luet saaren vanhinta säilynyttä tekstiä. Timanfaya, Tinajo, Tahíche, Guatiza, Yaiza, Órzola, Zonzamas, Guanapay — nämä sanat ovat täällä vanhempia kuin espanja: ne ovat kaikua majojen kielestä, saaren ensimmäisten asukkaiden, Pohjois-Afrikan berberikielten serkun. Tin-/Te-alut (Timanfaya, Teguise, Tinajo) kantavat berberiläistä paikanmerkitsijää joka tarkoittaa suunnilleen ”paikka jossa”. Jotkin nimet kätkevät ihmisiä: Teguise oli prinsessa, viimeisen majokuninkaan tytär; Zonzamas oli kuningas; Yaiza, perimätiedon mukaan, tytön nimi. Toiset saapuivat myöhemmin valloittajien laivoissa: *jable* tulee ranskan sanasta *sable* (hiekka), Rubicón valloittajien latinalaisesta kunnianhimosta. Jokainen tienviitta on fossiili. Tämä kortti opettaa sinut lukemaan muutaman.
Kun majojen kieli vaikeni valloitusta seuranneissa sukupolvissa, se ei kadonnut — se fossiloitui maisemaan. Kielitieteilijät kampaavat näitä paikannimiä niin kuin geologit lukevat kerrostumia, vertaillen niitä amazigh- eli berberikieliin joita yhä puhutaan kaikkialla Pohjois-Afrikassa, ja sukulaisuus on erehtymätön: samat etuliitteet, samat rakenteet, säilyneinä saarella joka vietti kaksituhatta vuotta eristyksissä.
Aloita kuuluisimmasta. Timanfaya, tulivuorten nimi, on vanhempi kuin purkaukset jotka tekivät siitä maailmankuulun — se oli kylän nimi, jonka 1730-luvun laava hautasi. Sen *ti*-alku on klassinen berberiläinen feminiininen paikanmerkitsijä; juuren tarkasta merkityksestä kiistellään (ehdotukset vaihtelevat henkilönnimistä kuvaileviin termeihin), ja rehelliset kortit sanovat sen — varmaa on että sana katsoi katastrofin tapahtuvan ja selvisi siitä, mihin kylä ei pystynyt. Sama alkukuvio paraatii pitkin karttaa: Tinajo, Tahíche, Tías (tämä itse asiassa kastilialainen — ”tädit”, kahden varhaisen siirtokunnan arvostetun rouvan mukaan: varoitus siitä ettei kaikki vanhannäköinen ole alkuperäisväestön perua), Teseguite, Tenésera.
Sitten kuninkaalliset nimet. Teguise, tyylikäs vanha pääkaupunki, muistaa prinsessa Teguisen, majojen viimeisen kuninkaan Guadarfían tyttären — hän avioitui (kronikoiden kohtelias verbi) valloittajan veljenpojan Maciot de Béthencourtin kanssa, ja uusi pääkaupunki otti hänen nimensä: koko valloituksen trauma ja kaupanteko tiivistettynä yhteen sanaan tienviitassa. Zonzamas, suuri arkeologinen kohde, kantaa ennen eurooppalaisia hallinneen kuninkaan nimeä; Guanapay, Teguisen linnan kruunaama tulivuori, sekä Guardilama ja Guatisea viinialueella pitävät muita majosanoja taivaanrannassa. Yaiza, etelän postikorttivalkoinen kylä, luetaan perinteisesti majotytön nimeksi — pelkkä sointi puhuu sen puolesta.
Uudemmat kerrostumat kertovat omat tarinansa. *Jable*, hiekkakäytävä, on normannienranskan *sable* — Jean de Béthencourtin normannimiehistöjen pudottama vuonna 1402 eikä koskaan poimittu takaisin: ranskalainen lainasana haaksirikkoutuneena espanjaan kuudeksi vuosisadaksi. Rubicón, valloittajien ensimmäinen asutus etelässä, on heidän klassista sivistystään näkyvissä: Caesarin joki, ylitettynä tarkoituksella. Arrecife on tavallista espanjaa (”riutta”, kivisen sataman mukaan), La Graciosan nimesivät ”sulokkaaksi” merimiehet jotka selvästi tarkoittivat sitä, ja Alegranzan — ”ilo” — sanotaan tallentavan retkikunnan mielialan sinä hetkenä kun maa ensi kerran näkyi.
Käytännön epilogi: lausu alkuperäiskansan nimet tasaisin, avoimin vokaalein — ti-man-FA-ja, GUA-ti-sa — niin paikalliset huomaavat sen. Ja kun seuraavan kerran ajat Tahíchestä Guatizaan *jablen* halki kohti Timanfayaa, huomaa mitä teet: puhut neljää kieltä ja kahtakymmentä vuosisataa yhdessä ajo-ohjeessa.