Sunnuntaisin Teguise on saaren karnevaali — kuuluisat markkinat tulvivat vanhaan pääkaupunkiin kojuineen ja turistibusseineen. Ihastuttavaa kerran. Mutta tuntijan Teguise on mikä tahansa muu aamu, kun väkijoukot ovat poissa ja kuulet omat askeleesi Espanjan… no, yhdessä Espanjan vanhimmista siirtokuntakaupungeista: saaren pääkaupunki yli neljän vuosisadan ajan, kaavoitettuna vuodesta 1418 prinsessa Teguisen suvun palatsin ympärille. Kuljeskele basaltin ja kalkin kujilla: Guadalupen kirkko mahtavalla aukiollaan, Palacio Spínola (nykyään timple-museo, card 70), luostarit taidetiloiksi muutettuina, oviaukkoja viidensadan vuoden vanhoine vaakunoineen. Kiipeä Castillo de Santa Bárbaraan tulivuorensa reunalle merirosvomuseon ja koko saaren näkymän vuoksi. Sunnuntai hyrinää varten, tiistai sielua varten.
Teguise kantaa historiaansa sen kaupungin rauhalla joka on jo selvinnyt kaikesta: merirosvojen ryöstöretkistä (Callejón de la Sangre — Veren kuja — säilyttää muiston nimessään; merirosvokortti kertoo pahimman), pääkaupungin menetyksestä nousukas-Arrecifelle vuonna 1852 (card 72), ja lopulta massaturismista, jonka se sulatti tyylikkäällä tempulla eli aikatauluttamalla sen — sunnuntaiksi — ja pysymällä itsenään ne muut kuusi päivää.
Kaupunki on yksi Atlantin saarten vanhimmista eurooppalaisista asutuksista: perustettu 1400-luvun alussa Guanapayn tulivuoren viereen, nimetty majoprinsessan mukaan joka naitettiin valloittajien dynastiaan (paikannimikortti maistelee tuota tarinaa), ja 440 vuoden ajan saaren vallan, kirkon ja rahan istuin — kaikki tarkoituksella sisämaassa, korsaarien nopeiden iskujen ulottumattomissa. Se maantiede säilytti sen: kun pääkaupunki muutti satamaan, Teguise yksinkertaisesti pysähtyi aikaan, ja nykyään se on itäisen Kanarian parhaiten säilynyt historiallinen kaupunki — ruudukko valkoisia julkisivuja, tummia basalttikehyksiä, veistettyjä puuovia ja hiljaisuutta.
Olennainen, kiireettä. Plaza de la Constitución, leveä ja arvokas, ja siinä Nuestra Señora de Guadalupen kirkko — saaren äitikirkko, uudelleen rakennettuna jokaisen katastrofin jälkeen, torni kaupungin maamerkkinä. Sitä vastapäätä Palacio Spínola: 1700-luvun kauppiaspalatsi sisäpihoineen ja maalattuine kattoineen, nykyään Casa-Museo del Timple — pelkän rakennuksen takia vierailun arvoinen, kaksin verroin pienen soittimen tarinan takia (card 70). Siitä säteilevät kujat kätkevät loput: San Franciscon ja Santo Domingon entiset luostarit (nykyään museo- ja galleriatiloja), talomuseoiden saarelaishuonekalujen aarteet, Callejón de la Sangre kirkon takana, aitoa käsityötä myyvät liikkeet tavanomaisten epäiltyjen välissä, ja sisäpihakahvilat jotka on tehty toista kupillista varten. Kaiken kävelee tunnissa; kaikki ansaitsee kolme.
Kaupungin yläpuolella huutomerkki: Castillo de Santa Bárbara, pieni ja tanakka linnoitus Guanapayn tulivuoren reunalla, jonka vartijat aikoinaan tähyilivät merta purjeiden varalta ja sytyttivät varoitustulet. Nykyään siellä on Museo de la Piratería — teatraalisen hauska, aidosti valistava — ja 360º:n näkymä on saaren historian oppitunti yhtenä pyyhkäisynä: Teguise järkevästi kyyristyneenä sisämaahan, Arrecife kimaltamassa rannikolla joka oli ennen liian vaarallinen, Timanfayan tulivuoret etelässä, Famaran muuri pohjoisessa.
Mitä sunnuntaimarkkinoihin tulee: käy kerran, aikaisin, spektaakkelin vuoksi — se on saaren suurin sosiaalinen tapahtuma, ja huivien seassa on oikeita käsityöläisiä sekä kansanperinne-esityksiä aamupäivällä. Mutta merkitse kalenteriin myös arkipäivä. Teguise hiljaisena tiistaina, tervapääskyt yläpuolella ja basaltti viileänä varjossa, on lähintä mitä saari pääsee aikamatkaa — eikä se maksa yhtään mitään.