Ensimmäinen mysteeri ratkaistu: lanzarotelaiset ovat *conejeroja* — ”kaniväkeä”, mitä todennäköisimmin saaren vanhan kanirunsauden mukaan — ja he kantavat lempinimeä virne suupielessä. Opettele kymmenen sanaa ja ovet aukeavat. *Guagua* on bussi (sano ”wa-wa”). *Chacho/chacha* — sanasta *muchacho* — aloittaa puolet saaren lauseista; *¡chos!* on puhdasta lanzarotelaista hämmästystä. *Fisco* on pikkuriikkinen määrä (”*un fisco de queso*”). *Godot* ovat mannermaan espanjalaisia (kiusoittelua, enimmäkseen hellää). *Enarenado* on tuhkakateviljely, *rofe* tai *picón* itse vulkaaninen sora, *jable* hiekkakäytävä. *Papas* eikä *patatas*, *millo* eikä *maíz* — ja ”*te vas a la playa, ¿no?*” päättyy siihen nousevaan ”*¿no?*”-liitteeseen joka tekee kaikesta ystävällisen kysymyksen. Kokeile niitä. Kanarian espanja on pehmeää, musikaalista ja allergista kiireelle — aivan kuin saari.
Kanarian espanja on omaa musiikkiaan — melodialtaan lähempänä Havannaa kuin Madridia, mikä ei ole sattumaa: saaret toimittivat Amerikkoihin siirtolaisia neljän vuosisadan ajan, ja korostukset kulkivat edestakaisin kuin laivat. Tavun lopun s pehmenee henkäykseksi, kirjain z kuulostaa s:ltä (täällä ei ole mannermaista ”th”-äännettä), ja *ustedes* korvaa *vosotros*-muodon — kieliopillisesti kohtelias, sosiaalisesti yleispätevä. Jos puhut oppikirjaespanjaa, ymmärrät kaiken; jos kuuntelet tarkasti, kuulet siinä Atlantin.
Nyt sanasto, hyödyllisyysjärjestyksessä. *Guagua* (bussi) on lippulaiva — Kuuba ja Kanaria jakavat sen, ja kielitieteilijät kiistelevät yhä matkan suunnasta. *Chacho* ja *chacha* ovat yleiskäyttöiset aloitukset, jotain ”kuule”- ja ”oho”-sanan väliltä: ”*¡Chacho, qué calor!*”. *¡Chos!* on tämän saaren oma hämmästyksen huudahdus — Lanzarote ja Fuerteventura käyttävät sitä siellä missä Teneriffa sanoo *¡ños!* — ja hyvin ajoitettu *chos* ansaitsee sinulle ilahtuneen kaksoisvilkaisun. *Fisco* tarkoittaa pientä määrää, *fleje* (alkuperältään ”taipuisa teräsvanne”, kaikista mahdollisista lähteistä) tarkoittaa paljon: ”*un fisco de mojo, un fleje de papas*”. *Godo* on toisinaan piikikäs, yleensä kiusoitteleva sana mannermaan espanjalaisista — konteksti ratkaisee kaiken. Ja *enyesque* on se pieni naposteltava juoman kanssa: juustoa, oliiveja, *lapas*.
Maatalouden sanat ovat murre murteen sisällä, ja puolet niistä on maisemakorttien ruokalistalla: *enarenado* (tuhkakatteiset pellot), *rofe* ja *picón* (itse vulkaaninen sora — rautakaupat myyvät sitä säkeittäin), *jable* (tuulen kuljettama hiekkakäytävä, normannienranskan sanasta *sable* — vuoden 1402 valloituksen fossiili), *zoco* (kivipuolikuu joka vartioi kutakin köynnöstä), *maretas* ja *aljibes* (janoisten vuosisatojen vedenkeruualtaat ja -säiliöt), *gavias* naapurissa Fuerteventuralla. Ruoka lisää sanat *papas*, *millo* (maissi) ja ihanan *puchero*-sanaston; meri tuo kalannimet — *vieja*, *cherne*, *sama* — joita mikään sanakirja ei käännä hyvin.
Kaksi kaunistusta loppuun. *Mi niño* / *mi niña* — ”lapseni” — on vakiovarusteista lämpöä, jota sovelletaan minkä ikäisiin asiakkaisiin tahansa; se että kolme kertaa itseäsi nuorempi tarjoilija kutsuu sinua *mi niñoksi* on kanarialainen siirtymäriitti, ja se tarkoittaa että asiat sujuvat hyvin. Ja itse rytmi: lauseet päättyvät lempeään nousuun, ”*ahora*” tarkoittaa ”hetken päästä”, ja ”*ya vamos viendo*” — katsotaan matkan varrella — on vähemmän vitkuttelua kuin filosofiaa. Opettele sanat, toki. Mutta jos opit vain tahdin, olet oppinut sen tärkeimmän.