Jokaisen koskemattoman Lanzaroten maiseman takana on ihmisiä töissä. Koko saari on ollut biosfäärialue vuodesta 1993 — maailman edelläkävijä siinä, että mukana on myös väestö — ja Unescon geopuisto vuodesta 2015. Merellä Euroopan suurin merisuojelualue suojaa Chinijoa, Angel Shark Project tutkii ja puolustaa merienkelihaita, ja eläinhoitolat hoitavat kilpikonnia ja palauttavat ne valtamereen. Maalla tarkkaillaan tulivuoren jokaista henkäystä, pelastetaan liitäjiä joka syksy kansalaisten avulla ja vapaaehtoiset siivoavat rantoja viikonloppuisin. Jopa taide suojelee: Museo Atlántico on tarkoituksellinen keinoriutta. Haluatko mukaan? Siivoustalkoot ovat avoimia, eläinten tarkkailu vastuullista ja hankkeet kiittävät jokaisesta kädestä. Saaren hoitaminen on paikallinen urheilulaji — ja se ottaa vastaan uusia pelaajia.
Luonnonsuojelu ei ole Lanzarotella osasto: se on perinne, jolla on institutionaalinen arkkitehtuuri. Vartijoihin kannattaa tutustua — sillä heidän työnsä on syy siihen, että saari jolla vierailet muistuttaa yhä valokuvien saarta.
Suuret puitteet asetti kaksi Unescon sinettiä. Vuonna 1993 Lanzarote saavutti jotain silloin ennenkuulumatonta: se julistettiin biosfäärialueeksi kokonaisuudessaan — ei puistona vaan koko saarena, silloisine 100 000 asukkaineen, kylineen ja talouksineen. Se oli tunnustus César Manriquen ja Cabildon aloittamalle kokeelle: osoittaa, että turismi ja alue voivat solmia rauhan. Vuonna 2015 tuli toinen sinetti, Unescon maailman geopuiston asema, joka suojelee ja välittää geologista perintöä — Atlantiksen tunnelista hornito-kartioihin — opasteiden, koulutuksen ja tieteen keinoin. Niiden rinnalle tulevat Timanfayan kansallispuisto (1974), luonnonpuistot ja suojelualueiden verkosto, joka kattaa huomattavan osan saaren pinta-alasta.
Merellä vartijoiden luettelo on yhtä vakava. Chinijon saariston merisuojelualue (kortti 14) osoittaa vuodesta 1995, että suojelu tuottaa runsautta. Angel Shark Project — kansainvälinen tieteellinen yhteistyöhanke, jonka työpohja on näillä vesillä — merkitsee, laskee ja tutkii merienkelihaita pelastaakseen Euroopan Atlantin uhanalaisimman lajin (kortti 10); sen tiedot, joista monet tulevat sukelluskeskuksilta ja vapaaehtoisilta sukeltajilta, ohjaavat suojelua koko Euroopassa: kansalaistiedettä puhtaimmillaan. Eläinten hoitokeskukset hoitavat joka vuosi kymmeniä muovien ja verkkojen vahingoittamia kilpikonnia (kortti 12) ja palauttavat ne merkittyinä mereen. Ja Museo Atlántico (kortti 44) lisää runollisen palan: museo joka on suunniteltu muuttumaan riutaksi.
Maalla ja ilmassa lista jatkuu. Instituto Geográfico Nacional ja INVOLCAN valvovat tulivuorta pysyvillä anturiverkoilla (kortti 18). Joka syksy liitäjien pelastuskampanja mobilisoi laitokset ja naapurit — mukaan lukien asiaan perehtyneet turistit (kortti 59) — palauttamaan sokaistuneet linnut merelle. Paikallisyhdistykset järjestävät rannikon ja merenpohjan siivouksia, jotka ovat avoimia vapaaehtoisille; taistelu muovia ja merijätteen mikrorantoja vastaan on jatkuvaa — Atlantti tuo omansa ja puolen maailman omat. Ja Cabildo pitää hengissä rohkeimman keskustelun: kuinka paljon kasvua mahtuu 845 neliökilometrille — keskustelun, jonka Lanzarote avasi matkailun maailmalle vuosikymmeniä sitten.
Voiko kävijä tehdä muutakin kuin olla haittaamatta? Voi, ja se on helppoa: ilmoittautua rantasiivoukseen (niistä ilmoitetaan paikallisissa somekanavissa), valita eläinten tarkkailuretket joilla on "Barco Azul" -sinilippu (kortti 11), vierailla keskuksissa — jokainen pääsylippu CACT-kohteisiin ja suojelualueille rahoittaa suojelua —, ilmoittaa loukkaantuneesta eläimestä numeroon 112 ja kertoa oppimastaan eteenpäin. Saari on osoittanut puoli vuosisataa, että huolenpito on kannattavaa, kaunista ja tarttuvaa. Anna sen tarttua: se on ainoa matkamuisto, joka parantaa kohdetta.