Yksi rento puolikas päivä, yksi vuokra-auto ja saaren kaikkein vähiten lanzarotelaiset maisemat: siinä pohjoisen kierros. Nouse Teguisesta tuulipuiston ohi Mirador de Haríalle, katso alas ”tuhannen palmun laaksoon” — Haría, kalkkivalkoinen kylä hukkumassa kanarianpalmuihin — ja laskeudu kahville ja käsityöpuoteihin (lauantaina: käsityömarkkinat; minä päivänä tahansa: Manriquen viimeinen koti, nykyään museo, jossa ateljee on yhä sellaisena kuin hän sen jätti). Jatka pohjoiseen Máguezin kautta Mirador de Guinatelle, kuuluisan jyrkännenäkymän hiljaiseen versioon, kierrä sitten La Coronan tulivuoren kruunu Yéhen, Mirador del Ríoon jos haluat Manriquen klassikon, ja laskeudu Órzolaan kalalounaalle. Vihreitä laaksoja, tuhannen metrin näkymiä, nolla rantaa. Saaren toinen persoonallisuus, ennen lounasaikaa.
Kaikki tuntevat etelän Lanzaroten: mustat pellot, tulivuoret, köynnökset tuhkassa. Pohjoinen pyörittää eri ohjelmistoa. Pasaatipilvet takertuvat Famaran vuorijonoon ja La Coronan ylängöille ja pusertavat ulos juuri sen verran kosteutta että syntyy oikeaa vihreyttä — ja Harían laakso kerää sen saaren yllättävimmäksi maisemaksi: valkoinen kylä kelluu Lanzaroten suurimmassa palmulehdossa, tarunhohtoisissa ”kymmenessätuhannessa palmussa” (paikalliset sanovat tuhat, runoilijat kymmenentuhatta, palmut kieltäytyvät tulemasta lasketuiksi). Perinne istutti palmun jokaista syntynyttä lasta kohti — kaksi pojasta, yksi tytöstä, sanoo vanha kaava josta kylä nykyään mielellään kiistelee — ja lopputulos luetaan näköalapaikoilta kuin väärälle pallonpuoliskolle maalattu keidas.
Tee kierros myötäpäivään, valon vuoksi. Teguisesta LZ-10 nousee Mirador de los Vallesille ja sitten Mirador de Haríalle, jossa palmulaakso avautuu alapuolelle ja meri kimaltaa takana — kymmenen minuutin ja kolmenkymmenen valokuvan arvoinen. Laskeudu itse Haríaan ja hidasta kunnolla: aukio vanhojen puiden alla, kahvilapöytiä, käsityöpajoja, ja kylän kaksi hiljaista aarretta — lauantain käsityömarkkinat, saaren parhaat oikeasti täällä tehdyille tavaroille, ja Casa-Museo César Manrique: taiteilijan viimeinen koti, jätettynä lähes koskemattomaksi, ateljeessa yhä keskeneräinen kangas ja siveltimet — intiimein kaikista Manrique-kohteista ja vähiten ruuhkainen (hänen suurilla julkisilla töillään on oma korttinsa; tämä on yksityinen luku).
Jatka pohjoiseen Máguezin läpi, aitoa työkylää, kohti saaren vihreää huippuseutua La Coronan tulivuoren alla — jonka kraatterinreunan kierros on pohjoisen paras lyhyt vaellus ja jonka muinainen purkaus rakensi Cueva de los Verdesin ja Jameosin kuuluisaksi tekemän laavatunnelin (sillä geologialla on omat korttinsa). Mirador de Guinate on kierroksen salainen kädenpuristus: lähes sama huikea näkymä salmen, La Graciosan ja Chinijon saarten yli kuin hieman pohjoisempana olevalta kuuluisalta Mirador del Ríolta — mutta rakentamattomana, portittomana ja yleensä jaettuna ei kenenkään muun kuin tuulen kanssa. Puristit tekevät siis molemmat: Guinate yksinäisyyden vuoksi, Manriquen Mirador del Río arkkitehtuurin vuoksi (tuo jyrkänteeseen upotettu rakennus on puolet asiasta).
Sulje ympyrä alamäkeen Yén kautta — viinitarhamaata vulkaanisilla rinteillä, saaren korkeimmat ja raikkaimmat — Órzolaan, La Graciosan lauttakylään, jossa kierros ansaitsee lounaansa: kalaa satamassa, Caletón Blancon valkoiset lahdet (card 76) viisi minuuttia etelään, ja kesähämärissä liitäjien aavemaiset huudot niiden matkatessa Chinijon yhdyskuntiin (card 74). Ajokilometrejä: tuskin neljäkymmentä. Ilmastovyöhykkeitä: noin neljä. Paras päivä: mikä tahansa aamu jolloin etelä näyttää utuiselta — täällä ylhäällä sama *calima* muuttaa laaksot usein kullaksi harmaan sijaan. Pohjoinen ei huuda. Se on saaren hiljainen huone, ja se on auki joka päivä.