Saaren jälkiruoat tulevat samasta nokkelasta köyhyydestä kuin kaikki muukin — kananmunia, *gofiota*, manteleita, kondensoitua maitoa huoltolaivasta — ja ne lyövät kaukana yli vaatimattomuutensa. Välttämättömät: *quesillo*, flanin kanarialainen serkku, tiiviimpi ja täyteläisempi kondensoidun maidon ansiosta; *bienmesabe*, manteli-hunaja-munavoide jonka nimi tarkoittaa ”tämä maistuu minusta hyvältä” (ei vastaväitteitä); *frangollo*, maissijauhovanukas rusinoineen jota isoäidit puolustavat kynsin hampain; *gofio* jälkiruokamoodissa — hunajan ja mantelien kanssa vaivattuna tai jäätelön päällä; ja karnevaalin sokerilla pölytetyt uppopaistetut *tortas*. Sitten rituaalilasi: *ronmiel* (hunajarommi), *moscatel* vulkaanisilta viinitarhoilta tai *barraquito*-tyylinen kerroskahvi. Sano kyllä sille mitä talo tarjoaa lounaan jälkeen. Kieltäytyminen on teknisesti laillista, mutta kukaan ei tee sitä kahdesti.
Jälkiruoka Lanzarotella ei ole niinkään ruokalaji kuin neuvottelu: olet täynnä, tarjoilija tietää että olet täynnä, ja pienet lautaset saapuvat silti ”jaettavaksi”. Tämän neuvottelun häviäminen on yksi saaren suurista nautinnoista.
Panteoni, yleisyysjärjestyksessä. *Quesillo* — nimestään huolimatta siinä ei ole juustoa — on saariston flani: kananmunaa, kondensoitua maitoa, karamellia, hyydytettynä niin tiiviiksi että se seisoo ylpeänä lautasella. Kondensoitu maito ansaitsee oman alaviitteensä Kanarian historiassa: saarilla joilla tuore maito happani nopeasti ja huoltolaivat olivat elämä, purkista tuli ruokakomeron perustarvike ja se livahti kaikkeen — myös alla tuleviin kahvirituaaleihin. *Bienmesabe* on aristokraatti: jauhettua mantelia, hunajaa, keltuaista ja sitruunaa kypsennettynä paksuksi kullanväriseksi voiteeksi, syntyisin saariston mantelikylistä, tarjoiltuna lasissa, jäätelön päällä tai — vaarallista tietoa — lusikallisittain suoraan purkista jonka ostat ennen kotilentoa. *Frangollo* on isoäitien ääni: karkeaa maissijauhoa haudutettuna maidon, rusinoiden, mantelien ja sitruunankuoren kanssa vaatimattomaksi vanukkaaksi joka maistuu lapsuudelta, vaikka jonkun toisen. Lisää *gofion* makea vuoro — *amasado*, hunajan ja pähkinöiden kanssa vaivattuna, tai ripoteltuna vaniljajäätelön päälle palmusiirapin kera (*miel de palma*, rakkaudella tuotuna La Gomeralta) — sekä karnevaalin uppopaistetut makeat, *torrijas* ja *tortas*, jotka ilmestyvät helmikuussa ja katoavat konfettien mukana.
Nyt lasit. *Ronmiel* — hunajalla pyöristetty rommi — on koko saariston lounaanjälkeinen kädenpuristus: useimmiten talon tarjoama, tarpeeksi makea huijatakseen sinua, tarpeeksi väkevä rangaistakseen liiasta itseluottamuksesta. Saaren oma *moscatel* ja makea *malvasía* vulkaanisilta viinitarhoilta (viinikortti kertoo sen tarinan) ovat tyylikäs vaihtoehto — pieni jäähdytetty lasi makeaa *malvasíaa* *bienmesaben* kanssa on taivaan koekeittiössä keksitty pari. Ja kahvi on oma liturgiansa: pyydä *barraquito* — kerroksina kondensoitua maitoa, likööriä, espressoa, vaahdotettua maitoa, sitruunankuorta ja kanelia — ja katso kun se rakennetaan kuin pienoismonumentti; arkiversio, *cortado leche y leche* (espresso molemmilla maidoilla), on tapa jolla puoli saarta aloittaa iltapäivänsä.
Missä antaa periksi: kylien *dulcerías*-leipomot ja paikallisten markkinoiden leivosmyymälät, minkä tahansa *bodegónin* jälkiruokalista jos pääruoat olivat rehellisiä, ja juhlat — jokainen *romería* jättää perässään sokerin vanaveden. Nyrkkisääntö on sama kuin suolaisessa kortissa: mitä lyhyempi lista, sitä parempi *quesillo*. Ja kun talo pyöristää laskusi *ronmiel*-pullolla ja shottilaseilla, sinulle ei ole myyty mitään ylimääräistä. Sinut on adoptoitu.