Lanzaroten ympärillä oleva Atlantti on antelias mutta ei koriste-esine — se on työssä oleva valtameri, ja se palkitsee sen yhdeksänkymmenen sekunnin perehdytyksen jota useimmat vierailijat eivät koskaan saa. Järjestelmä: valvotuilla rannoilla liput ovat laki (vihreä mene, keltainen varovaisuus, punainen ei — ja ”ei lippua” tarkoittaa ettei ole valvojaa, ei sitä ettei ole vaaraa). Rannikoilla on luonteensa: itä ja etelä (Playa Blanca, Papagayo, Puerto del Carmen) ovat lempeä perhe; länsi ja pohjoinen (Famara ennen kaikkea) ovat surffirannikoita, joiden repivät virtaukset vievät uimarit merelle päin — Famara on kävelyä ja surffikouluja varten, ei huoletonta uintia, ja paikalliset pitävät sitä itsestäänselvyytenä. Rantatyrskyn päivinä jopa kahlaaja voi saada iskun. Jos jäät repivään virtaukseen: älä taistele sitä vastaan, ui rannan suuntaisesti ja vasta sitten rantaan päin. *Charcoilla* ja vuorovesisäännöillä on oma korttinsa. Kunnioitus ei maksa mitään ja ostaa kaiken.
Lähes jokainen vakava säikähdys saaren rannikolla noudattaa samaa käsikirjoitusta: rauhalliselta näyttävä meri, valvomaton ranta ja vierailija joka ei tuntenut paikallista kielioppia. Tämä kortti on se kielioppi — viisi minuuttia jotka päihittävät minkä tahansa määrän onnea.
Aloita maantieteestä, koska saaren rannikoilla todella on luonteet. Itäiset ja eteläiset rannat — Costa Teguisen lahdet, Puerto del Carmenin pitkät hiekat, Playa Blanca ja Papagayon kulho (card 79) — ovat saaren suojanpuolella: pasaatituulet puhaltavat suunnilleen maalta päin, aallokko saapuu suodattuneena, ja nämä ovat aivan oikeutetusti perherantoja, useimmat kausiluonteisesti valvottuja. Länsi ja pohjoinen katsovat avoimen Atlantin konehuoneeseen. Famara — kuusi kultaista kilometriä, saaren kaunein ranta ja sen johdonmukaisimmin vaarallisin uintipaikka — ottaa valtameren aallokon vastaan suoraan matalien hiekkasärkkien yli: paratiisi surffikouluille vaahdossa, pahamaineinen repivistä virtauksista sen takana. Punainen lippu on Famaran puolipysyvä koriste, ja lause jonka jokainen saarelainen tuntee — *Famara se camina, Famara se surfea, Famara no se nada*, Famaraa kävellään, Famarassa surffataan, Famarassa ei uida — ei ole porttien vartiointia; se on onnettomuustilastojen puhetta. Sama logiikka pätee villiin länteen (Janubio, El Golfon lahdet, Los Charcones karkeina päivinä — card 78) ja pohjoisrannikkoon sen suojaisten taskujen ulkopuolella.
Nyt mekaniikka, lyhyesti ja hyödyllisesti. Repivät virtaukset ovat palaavan veden jokia: ne syntyvät siellä missä aallot kasaavat vettä hiekkasärkkien tai kallioiden sisäpuolelle, ja ne virtaavat merelle päin aukkojen kautta — usein pettävästi muistuttaen tyynintä, tumminta, vaahdotonta kaistaletta muuten valkoisessa meressä. Siinä on ansa: ”hiljainen kaista” on liukuhihna. Jos jäät sellaiseen, selviytymiskoreografia on kuuluisa ja se toimii: älä taistele merelle vievää vetoa vastaan suoraan (uupumus on todellinen vihollinen — repivä virtaus vetää sinut ulos, ei alas), ui rannan suuntaisesti kunnes olet joen leveyden ulkopuolella — yleensä muutama kymmenen metriä — ja käänny sitten vinosti takaisin rantaan aaltojen avulla; jos et etene, kellu, heiluta kättä ja huuda. Rantatyrskyllä — aalloilla jotka romahtavat suoraan jyrkälle hiekalle, tavallista Famarassa ja muualla aallokkopäivinä — on oma sääntönsä: älä koskaan käännä sille selkääsi iskuvyöhykkeessä, ja pidä pienet lapset poissa märän hiekan reunalta kun se jyskyttää.
Järjestelmä joka sitoo kaiken yhteen: ui valvotuilla rannoilla kun et ole varma (saaren päälomakohteissa on kausiluonteinen palvelu, lipputanko päämajana); lue lippu sopimuksena, keltainen mukaan lukien — vyötärönsyvyys, jalat pohjassa, rehellisesti; kohtele liputtomia rantoja itsepalveluna, jossa oma harkintasi on rantavalvoja; ja lainaa paikallisten silmiä häpeilemättä — sinne mihin kylmälaukkuperheet asettuvat, on päivän turva-alue, ja kaunis tyhjä ranta tuulisena päivänä on tyhjä syystä. Lisää päälle vuorovesikortin *charco*-säännöt ja surffikorttien etiketti, niin koko rannikko avautuu sinulle — mukaan lukien, lempeinä päivinä, villin puolen taika. Täkäläinen Atlantti ei jahtaa ketään. Se vain olettaa että olet lukenut tämän kortin.