Saaren paras ravintolaopas on satamien kartta. Sääntö: missä veneet purkavat lastinsa, siellä keittiöt loistavat. Kierros pohjoisesta etelään: Órzola sekä Punta Mujeres ja Arrieta pohjoisessa — grillattua kalaa, *lapas* ja merinäkymiä turistikellon ulkopuolella; La Santa ja Caleta de Famara villillä rannikolla, surffikylän rentoutta vakavalla raaka-aineella; El Golfo, auringonlaskun päämaja, jossa vihreän laguunin kortti loppuu ja *vieja* alkaa; Playa Quemada, piilopaikkakylä pöytineen rannan kivillä; ja Arrecifen Charco (card 75) urbaania versiota varten. Tilaa päivän saalis painon mukaan, sano kyllä *mojolle*, odota paperisia pöytäliinoja ja täydellistä kiireettömyyttä. Lasku on reilu, ja kalalla on etunimi. Siinä on koko järjestelmä.
Hyvin syömiseen millä tahansa Kanarian saarella on yksinkertainen lajittelualgoritmi: seuraa työveneitä. Lanzaroten kalastuslaivasto on pieni mutta elossa, ja kylät joilla on veneitä pitävät yllä myös rehellistä suhdetta kalaan — lyhyitä listoja, liitutauluja, ”mitä tänään tuli”, kilohinnat näytettyinä ennen kypsennystä. Kaikki muu — liput, valokuvat, paellapyramidit — on toiselle asiakaskunnalle.
Pohjoinen kierros on klassikko. Órzola, sen lisäksi että on La Graciosan lauttasatama, paistaa ja grillaa satama näkyvissä — yhdistä Caletón Blancoon (card 76). Arrietasta on tullut hiljaisen kuuluisa juuri tästä lajityypistä: pöytiä veden äärellä, sardiineja, *viejaa* ja *papas arrugadasia*, kalmaria joka maistuu tältä aamulta; sen naapuri Punta Mujeres (card 78) lisää *charco*-uinnin ennen lounasta, mikä on oikea toimintajärjestys. Odota *lapas* — kalliokotiloita grillattuina vihreän *mojon* kanssa, saariston suuri simpukkamaailman aloitusportti — sekä mustekalaa, kurttuperunoita ja onnella *gofiota* liemeen työstettynä.
Länsi lisää asennetta. Caleta de Famara, surffikylä suuren jyrkänteen juurella, tekee boheemia hiekkalattioineen: päivän kalaa märkäpukuiselle asiakaskunnalle, pitkiä pöytähetkiä samalla kun aallokko kasvaa. La Santa — oikea kylä, ei vain viereinen kuuluisa urheilukeskus — pitää yllä toimivan sataman uskottavuutta ja ruokkii sen mukaisesti. Tulirannikkoa alaspäin El Golfo on lännen ruokasali: kylä jossa on enemmän ravintoloita kuin taloja, kaikki kohti auringonlaskua — varaa pöytä tai tule ajoissa eturiviin, tilaa *vieja* tai *caldereta*, ja anna illan pääohjelman (auringon, joka liukenee Atlanttiin grillatun *chernesi* takana) tapahtua sinulle. Vihreä laguuni ja Los Hervideros (niillä on oma korttinsa) ovat sisäänrakennettu illallista edeltävä kävely.
Etelä pitää kaksi salaisuutta. Playa Quemada, oman pikkutiensä päässä Puerto Caleron takana, on saaren piilopaikka: kourallinen taloja, kivinen ranta, pöytiä siellä missä kylä loppuu ja meri alkaa — sellainen paikka johon saarelaiset vievät vierailevat ystävänsä todistaakseen jotain. Ja Playa Blanca syö kaikessa lomakeskusmitassaan yhä hyvin vanhan kylän sataman varrella, jossa kalastusveneet sinnittelevät retkikatamaraanien joukossa.
Kenttätaitoa, yleispätevästi: kalaruoka on lounas — keittiöt pitävät päivän saaliin kahdelle, eivät yhdeksälle; kysy ”*¿qué hay hoy?*” ja luota vastaukseen; kokonainen kala *a la espalda* (halkaistuna ja grillattuna) tai *sancochada* (keitettynä, *mojon* ja *gofion* kanssa) voittaa minkä tahansa monimutkaisen valmistuksen; ja oikea jälkiruoka on se pieni lasi jonka talo tuo joka tapauksessa (card 67). Yksi rakkaudesta syntynyt varoitus: nämä kylät kulkevat kylän vauhtia. Jos sinulla on kiire, olet valinnut väärän lajityypin — ja rehellisesti sanoen väärän saaren.