Papagayon lahdet ovat saaren julistekuva — kultaisen hiekan puolikuita okranvärisien niemien alla, vettä kuin pullotettua Karibiaa — ja sen tietävät kaikki, mikä on juuri se ratkaistava ongelma. Pelikirja: tule ennen kymmentä tai viiden jälkeen (valokin on silloin parempi); maksa nurisematta pieni automaksu Los Ajachesin luonnonpuistoon — se pitää rannikon rakentamattomana; ohita ensimmäiset parkkipaikat ja kävele jyrkännepolkua, sillä jokaisella lahdella on oma luonteensa — Mujeres leveä ja helppo, La Cera pikkuriikkinen, Papagayo postikorttiamfiteatteri, Caleta del Congrio villimpi (ja vaatteet vapaaehtoiset); ota vettä ja varjoa mukaan, sillä Papagayon yläpuolella on yksi *chiringuito* eikä mitään muuta; ja snorklaa kallioreunoilla, saaren rauhallisinta kalojen katselua. Kesällä harkitse saapumista kajakilla tai kävellen Playa Blancan promenadilta. Samat lahdet, eri vuosisata.
Papagayo ansaitsee maineensa rehellisesti: saaren eteläkärki taipuu suojaisaksi kulhoksi jonka pasaatituulet enimmäkseen ohittavat, jonne aallokko harvoin saapuu, ja jossa lahtien ketju kerää vaaleankultaista hiekkaa ruosteenvärisien niemien väliin. Vesi sen hiekan yllä tekee turkoositempun paremmin kuin missään muualla Lanzarotella, ja koko kokonaisuus sijaitsee Monumento Natural de Los Ajachesin sisällä — saaren vanhimmat vuoret, kuluneina tyylikkäiksi luiksi — mistä syystä horisontissa ei näy yhtään hotellia. Se poissaolo on ylellisyys. Puiston puomin pieni ajoneuvomaksu rahoittaa sen; maksa se kuin kausikortti näköalaan.
Asiantuntijan siirto on kohdella Papagayoa seitsemänä rantana, ei yhtenä. Lännestä itään: Playa Mujeres, iso ja ystävällinen, lähimpänä ensimmäistä parkkipaikkaa, helpoin lasten ja tavaroiden kanssa. Playa del Pozo, leveä ja usein hiljaisempi. Playa de la Cera, tasku kallioiden välissä, pelkkää intiimiyttä. Itse Playa del Papagayo, ikoni — kultainen amfiteatteri kahden niemen välissä, *chiringuitot* kielekkeellä yläpuolella; ensimmäisenä täynnä, ensimmäisenä feedissäsi. Ja ison niemen takana Puerto Muelas ja Caleta del Congrio, pidempiä, villimpiä, leirintäalueen tukemia — naturistisia tavan ja kylttien mukaan, mainion välinpitämättöminä. Jyrkänteen päällinen polku yhdistää kaiken varvassandaaleillakin kuljettavissa minuuteissa; kymmenen minuutin kävely ostaa luotettavasti kahdeksankymmentä prosenttia vähemmän naapureita.
Ajoitus voittaa kaiken muun. Ennen kymmentä lahdet kuuluvat uimareille ja valo harjaa matalana niemien yli; keskipäivä kuuluu saapujien laivueelle; viidestä eteenpäin väki laantuu, vesi pitää lämpönsä ja kalliot muuttuvat kupariksi — Papagayon päivän kaksi parasta tuntia. Tuulisäännöt jotka lyttäävät muut paikat tuskin pätevät täällä — tämä on saaren suojanpuoleinen nurkka — mutta kovan etelätuulen päivinä taika kääntyy nurin: tarkista ennen kuin lähdet ajamaan.
Logistiikka, hellyydellä: sisääntulotie on tasattua soraa, mille tahansa autolle sopivaa ja pölyistä vain egoille. Palveluina on yksi iloinen *chiringuito* Papagayon lahden yläpuolella ja käytännössä ei mitään muuta — kanna vettä, evästä ja oma varjosi, ja kanna pois jokainen jälki (puiston siisteys on yhteinen saavutus, ei palvelu). Snorklaus kunkin lahden kallioisilla kyljillä on saaren lempein — papukaijakaloja, sargoja, satunnainen rausku hiekan yllä. Urheilulliset vaihtoehdot ohittavat auton kokonaan: rannikkopolku Playa Blancan itäiseltä promenadilta saavuttaa Mujeresin alle tunnin helppoa kävelyä, ja kajakki- tai SUP-vuokraamot (niillä on oma korttinsa) tekevät koko lahdesta reittisi. Ja yksi pyyntö maisemalta: rantojen takaiset rinteet ovat vanhan vuoren haurasta kuorta — pysy poluilla, älä rakenna kivipinoja, ota mukaasi vain rusketus. Lahdet ovat selvinneet vuosisatojen ihailijoista yhdellä tempulla: kaikki jättävät ne täsmälleen sellaisina kuin löysivät. Jäsenyys ei maksa mitään; käyttäydy sen mukaisesti.